keskiviikko 12. helmikuuta 2014


Heij! Tulin taas moikkaamaan teitä.

Tosiaan ollut pieni väli tästä kirjoittelusta sillä ei ole ollut mitään asiaa. Nyt näin ' vapaapäivänä ' iski tämä kuuluisa tylsyys niin ajattelin jotakin tänne teidän kiusaksenne raapustaa.

Tässä välillä kun en ole postaillut, ei siis ole mitään ihmeellistä tapahtunut.Olin viikonloppuna isäni luona, reissu meni ihan hyvin. Perjantaina oli pieni pelihetki, lauantaina käytiin laavulla ja muutenkin oli ihan jees viikonloppu/ perjantai-lauantai päivät. : )

Entäs sitten tämä alkuviikko? Ei, ei kehumista. Maanantai meni kuten muutkin päivät, tunneilla suurinpiirtein nukuttiin ja mikään ei kiinnostanut - olenko ainut jota koulunkäynti, ainakaan maanantaisin ei niin kiinnosa? En usko.Tiistai taas senpuoleen meni aivan törkeän hitaasti. Tunneilla en saanut mitään aikaiseksi, jollei sitten niitä piirustuksia lasketa, kaikki samanlaisia eri tunneilla, hienoa. -.-'

Entä tämäpäpivä/keskiviikko? Kiitos kysymästä. Kotona ruotsin kokeeseen lukiessa, mikäs sen parempaa. Vaikka turhaan siihen edes lukee kun ei siitä mitään edes tajua - pakko se onedesvähän ahkeralta vaikuttaa. :P

Entäs teidän päivät? Kuulen mielelläni mitä kaikkea olette viikonloppuna ja viikolla puuhailleet :)

Tässä olivi vähän näitä viikonloppuna otettuja kuvia:


Tein joskus viimeviikon lopulla - ennen viikonloppua - ruokaa, ja oli muuten hyvää! :)


Kuten sanoin, pelattiin. Nimittäin aliasta. ^^



Leo <3 :3



 onksnää minkkejä vai mitä nää on ... ? :o no mutta kuitenkin suloisia ^^


Teistä en tiedä, mutta tää hirvi muistuttaa mua jostain ..





Tuli on kaunista ^^



Piti vielä kerran saada ahdettua nuo minkit - tai mitkä lie onkaan - kuvaan :P



Mitenniin muka rakastan tulta.. ? :3



Aloin tossa kuvan oton jälkeen miettimään että kuka on keksinyt tulen, tai siis sen että miten tuli syntyy, tai niin .. ymmärrätte kuitenkin mitä tarkoitan, toivottavasti :)



 Vaikken näistä ' suurista ' linnuista pidäkkään, mutta sen voin sanoa että tää on komee .. :)


Murrr.. 


Taitaa olla ehkä onnistunein kuva missä noi puutkin vielä näkyy..  :3







Lettujakin tuli paistettua .. ^^



Tähän päättyy tämä postaus, ja siis tosiaan saa pistää noita ehdotuksia että mistä teen seuraavan postauksen ja niin edespäin. Heippaa! :)

keskiviikko 5. helmikuuta 2014


Joo eli tosiaan nyt on ollu vähän hiljasempaa paripäivää, mutta asia korjaantuu nyt.
Parinpäivän sisällä ei oo tapahtunut mitään erikoista, eilen kävin hakemassa kolme purkkia mustaa hiusväriä, mustaa ja punaista pahvia, kirjekuoria ja tarroja - näistä ' askartelutarvikkeista ' tein siis nuo kutsukortit rippijuhliin. 


tästä se alkoi, ja nyt on kortit jo kirjekuorissa - ei muutakuin postiin! :)


Perjantaina pitäisi tosiaan mennä isän luokse, lauantaina takaisin tänne ja sitten sunnuntaina kahteen otteeseen kirkkoon.

Tää oli pikapostaus, ensikerralla sitten pidempi.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Seksuaalivähemmistöt


Ajattelin tehdä nyt vakavammasta aiheesta, meinaan seksuaalivähemmistöistä ja heidän oikeuksistaan. 

En tosiaan ymmärrä sitä, miten heterot käyttäytyvät näitä seksuaalivähemmistöön kuuluvia ihmisiä kohtaan. Heitä kohdellaan kuin jotain vakavaa sairautta. Heitä vältellään kuin jotain harvinaista ruttoa, mihin ei ole vastalääkettä. Mitä iloa siitä on? Ihmisiähän hekin ovat ja heillä on oikeus elää omaa elämäänsä kuten haluavat.
Nyt on myös noussut tuo kiusaaminen aika suureksi puheenaiheeksi kouluissa, radiossa, sosiaalisessa mediassa ja myös työpaikoilla. Osa ihmisistä on kiusaamista vastaan, mutta sitten kuitenkin nämä alenevat haukkumaan & kiusaamaan heitä, jotka tosiaan tähän seksuaalivähemmistöön kuuluvat. Miksi? Se on täysin samanlaista kiusaamista kuin kaikki muukin!  Ei
niitä voi erotella mitenkään, että kiusataan heteroa taikka homoa. 
Kenelläkään ei ole oikeutta kiusata toista tämän seksuaalisen suuntautumisen takia!

Eikö muka jokaisella ihmisellä ole lupa & oikeus rakastaa? Ilman, että joutuu pelkäämään mitä siitä seuraa sen jälkeen, kun muut ovat saaneet tietää suuntautumisestaan?

Jollette osaa kuvitella sitä että seksuaalivähemmistöön kuuluvat osaisi rakastaa, kuvitelkaa se vaikka niin että te olisitte rakastuneet, sitä ei hyväksyttäisi ja teiltä kiellettäisiin rakkaus siihen henkilöön. Jos teitä kiusattaisiin, potkittaisiin ja hakattaisiin, syrjittäisiin jne, vain sen rakkauden takia.
Se ei olisi mukavaa, eihän? Eikä siinä ole mitään järkeä!



Jokaisella on oikeus rakastaa ...


 Oli sitten nainen joka rakastaa naista/naisia .. 

... Tai mies joka rakastaa miestä/miehiä


.. tai nainen/mies joka pitää molemmista sukupuolista.

Tässä oli omat mielipiteeni asiasta, ja olisi kiva tietää teidän muidenkin mielipiteitä asiasta. Pistäkää kommentta ja myös uusia aiheita joista voisin tehdä postauksia.




lauantai 1. helmikuuta 2014

1.2 :'3


Hihi, heij. :D
Joo tota elikkäs, tää päivä meni oikeestaan aivan loistavasti. :3 Käytiin kaverin kanssa säkylän sotilaskodilla - meinasin napata kameran laukusta ja alkaa kuvia napsimaan mutten sitte viittinyt/uskaltanut.  :'P Katotaan et jos joskus pääsee uudestaan ni sitte vois jo napsia, jos siis kamera sattuu sillon olemaan mukana.
Tosiaan, omalta osaa päivä meni hyvin mutta lopulta porukasta päivä päättyi tappioon: Lukko-TPS: 2-0. Vaikka tosiaan kuulemieni mukaan tuomarit olivat puolueellisia Lukolle - tästä tosiaan taidan saada kuulla vielä toodella pitkään.

Sitten ajassa vähän taakseppäin siihen, ennen kuin porukka lähti sinne jäkisotteluun ja itse katosin kaverini luo. Päätettiin leikkiä kameralla ja tässä saattaisi olla ehkä se ' paras/onnistunein ' otos, niitä pahemmin epäonnistuneita ei annettu tänne pistää .. 


Ja sitten tämänpäivän asuuni.. ensinnäkin paitana oli Five Finger Death Punch:in pändipaita, jonka nappasin siskoltani ja siinä päällä mustavalkoinen huppari ...



... housuina oli mustat rikkinäiset farkut, vaikka siinä päivällä väitinkin ettei näillä tule kylmä, kotiin kun kävelin niin mielessäni peruin sanani. Siellä oli sairaan kylmä - eipä toki olisi niin kylmä ollut jollei olisi tuullu, mutta tyhmästä päästä kärsii koko kroppa .. 



.. ja aivan,eilen tullut venäri on paikoillaan :3 ..



.. kenkinä sai tänään - niinkuin nykyään oikeastaan joka päivä - toimia maiharit <3 ..


käsiä lämmitti aiemminkin tässä blogissa näytetyt solkiranekkeet



.. ennen lähtöä oli pakko kiusata ja herättää pikkunen - eikä näytäolevan kovinkaan tyytyväinen herätyksesä ..



Sitten illempaan. Kaverini lähdettyä ajelemaan kotiaan päin, kävin moikkaamassa Jonskia :3 Kyllä, siellä oli ihan pirun kylmä, mutta selvittiin kuitenkin.
Päätin leikkiä vielä kerran kameralla ja otin jääradasta (? tai oli mikä hyvänsä ) kuvan, koska .. no eipä sillä sen suurempaa syytä ollut.



Kuten sanoin, kävin moikkaamassa Jonskia :)



.. tunnustinhan jo että leikin sillä kameralla illemmallakin, ja lisää todisteita siitä



ja tässä vielä lisää .. 



Tähän on hyvä lopettaa, ja omasta puolestani hyvät viikonloput ja olkaahan ihmisiksi ;)


perjantai 31. tammikuuta 2014

10 Faktaa minusta



1. Omistan kaksi siskoa
2. Olen liian lyhyt
3. Pelkään paikkoja, joissa on suuria ihmislaumoja
4. Toivon pääseväni peruskoulun jälkeen lähihoitajaksi
5. Kuuntelen mielelläni ihmisiä, ja on sanottu että olen hyvä kuuntelija
6. Vihaan kaikkia talviurheilulajeja
7. Luen mielelläni elämänkertoja
8. Rakastan maaseutua
9. Roolipelaan
10. Raskaan musiikin ystävä 

( nuorempi isosiskoni kuvassa oikealla )


Ja hei tota tosiaan, tää oli tällänen pikapäivitys, mutta jos on jtn ehdotuksia blogin suhteen, niin kommenttia vain tulemaan :)

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Lupasinhan pitää tätä elossa - joten vähän lisää sisältöä

Hieman eilisestä: Kävin tosiaan postissa hakemassa EMP:ltä tulleen paketin, jossa oli siis 
rippijuhliini laitettava mekko sekä mustat solkihansikkaat - jotka tosiaan ovat ehkä tähän mennessä elämäni parhaimmat ostokset. 




ja sitten tosiaan takaisin tähän päivään ...

Päivä meni tosiaan ihan normaalisti eikä mitään maatamullistavaa tapahtunut. Koulussa se pyöreät 6-tuntia, sen jälkeen eläinlääkärille leikkauttamaan kissa. Eipä se leikkaus kuitenkaan mennyt ihan putkeen - tai siis leukkaus meni mutta ei valmistelut. Jinxx - kissani siis - päätti kantokopista päästyttyään lähteä tutkimaan ympärilleen ja sen jälkeen, no sanotaan että pääsin ryömimään erään kaapin alle hakemaan sitä. Kuitenkin leikkaus - sitten viimein kun se päästiin aloittamaan - sujui hyvin. :) 
Kuitenkin sen leikkauksen jälkeen kissa pääsi lepäämään ja toipumaan, ja itse valuin rippikouluu kuuntelemaan jonkinnäköistä ' jumalan sanaa ' ja muuta turhaa pölinää, vaikken voikkaan luvata että edes olin tuolla läsnä, ajatus kun kulki siellä manalan puolella.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Minusta ^^


Oon vakaasti ( jälleen kerran ) päättänyt aloittaa bloggaamisen, tälläkertaa kuitenkin koittaen pitää tätä hengissä. 
Päätin aloittaa blogaamisen ensinnäkin tylsyyttäni ja muutenkin jotta saa ajatuksia purettu jotenkin fiksulla tapaa. Kirjoitan näitä, toivossa että saisin lukijoita - tai vaikkei niitä tulisikaan niin kirjoitan siltikin. Muutamia faktoja:

1. Täytän maaliskuussa 15
2. Asun Etelä-suomessa
3. Musiikki <3
4. Sinkkuhan minä .. 
5. Muutama lempibändi(t) & -artistit: Mötley Crüe, BMTH,
BVB, Mokoma, Slipknot
6. Lävistykset & Tatuoinnit <3